Vappu 2024 ja huoltokuvioitani.

Näin Vapun alla esittelen yleisvaeltajan parhaan vessan ja huoltopaikan Espoossa, eli Espoo-sairaalan aulan ja sen vessan, täällä on kiva piipahtaa ennen kotiin tuloa jos on kauheassa hädässä, helpottaa oloa etukäteen. Invalidivessassa on käsipidesuihku, käsidesi ja saippua nestemäisenä, käsipyyheliinakone, vessapaperia yhtä mallia, vesihana ja vessaistuin. En toki mene invalidivessaan jos liikuntarajoitteinen on jonossa sinne. Aulan vieressä on apteekki 9/12-24 asti auki ja R-kioski, josta saa ruokaa, kuumaa ja kylmää juotavaa, HSL lippuja, ehkä VR lippuja myös kuten yleensä ärristä ja lounasaikaan ravintola Suolaheinä, jonka ruoka-annokset suunniteltu hyvin terveellisiksi. Muutenkin hyvä huoltorasti vaeltajalle siis. Turvaa ja opastusta tuovat vartijat infolasikopissa. Vain Espoossa.

Huolto on tärkeää

Olen myös Merkonomi, vuodesta 2000, tosin alan töitä tein vain alle vuoden Starkissa, Siwassa, business to customer puhelinmyyjänä, asiakashankkijana, markkinointitutkijana jalkautuneena asuntojen ovelle, Rauta-Jaakko Oyn inventaariossa, uimahallin kassalla Leppävaarassa, työharjoittelussa Citymarketissa ja toimistotarvikevarastossa, sillä sorruin elämäntapatyöttömyyteen, rappioon, jouten oloon, tätä kadun aika paljon.

Nuuksion Koivulanojan pohjoisosan kivilohkareinen helvetti, jonka läpi kuljin ja kuvasin.

Tässä varsin lyhyt ja tylsä kirjoitus aiheesta Nuuksionpään Koivulanojan pohjoispuolen Ruuhijärven luoteispuoleisen kalliosta, Koivulanojan itäreunan puolella. Tämä on arvokas luontokohde Espoossa:

Koivulanoja Paikallisesti arvokas Jakson pituus: n. 1935 m (Koivulanojan osuus) ja n. 250 m (Levo-Antiaan laskupuron Espoon puoleinen osuus)

Nuuksion Pitkäjärven pohjoispuolella sijaitseva alue käsittää kirkasvetisestä Ruuhijärvestä laskevan Koivulanojan Nuuksion kansallispuiston rajalle asti sekä Mustalammesta ja Levo-Antiaksesta laskevan sivupuron Espoon puoleisen osan. Koivulanoja on Espoon harvoja pitkiä puroja, jotka vielä virtaavat lähinnä alkuperäisessä uomassaan. Puroa ennallistettiin rajauksen alapuoliselta osuudelta talvella 1999–2000. Puron alaosa virtaa pääosin savikossa, mutta ylempänä Nuuksionpään koskialueella soran osuus lisääntyy. Nuuksionpään yläpuolella puro on pitkälti hiekka- ja sorapohjainen. Koskialueiden kohdalla on myös laajoja kalliopaljastumia ja suurempia lohkareisia kivikoita. Sammalpeitteisyys on runsasta etenkin koskijaksoilla, mutta myös muualla purossa. Purossa on useita jyrkkiä koskiosuuksia, sillä pudotusta runsaan kahden kilometrin matkalla on noin 46 metriä. Pudotuskorkeudesta suurin osa on keskittynyt lyhyelle matkalle Ruuhijärven alapuolelle ja toisaalta alajuoksulle Nuuksionpään koskiosuudelle. Purolaakson kasvillisuus on varsinkin Nuuksionpään alapuolista koskiosuutta ympäröivässä laaksossa rehevän lehtomaista. Vastaavasti hidasvirtaisemmilla metsäosuuksilla puroa ympäröi havumetsä. 

Lähde: Espoon arvokkaat luontokohteet 2012:

https://static.espoo.fi/cdn/ff/R5QOg5_Sfol8WzV0_5CGFy_rJ7Ot9J46RuXYbCPpSd0/1635407561/public/2021-10/Espoon%20arvokkaat%20luontokohteet%202012.pdf

Kaikenlaisia kuiluja löytyi kallion ja kivien ja kivien itsensä välistä.

Seinä on murtunut. Mutta minä en murtunut henkisesti.

Järkäleitä oli 40 metrin päässä seinästä.

Kallioseinästä löytyi niin sanottuja lippaluolia, eli joissa on negatiivisesti jyrkkä pinta siis. Kuvassa pari Haapaa.

Kivenlohkareet ovat lähemmäs kolmea metriä korkeita ja leveitä. Paivavat saatanasti.

Joidenkin kivienkin alla oli omia pieniä luolia.

Vastaavanlaisia kivilohkareikkoja löytyy myös Romvuorelta.

Reissun päätin kiertämällä Ruuhijärven pohjoisrantaa eteläisemmälle lahdelle josta kuljin Punjosuolle, sen pohjoista reuntaa laskettelumäen niskan taakse josta Solvallan yläpihan kautta Haltiaan, sain viime sekunneilla kolme teetä ja leipää.

Ruuhijärven Isosaaressa on kaksi lintupönttöä, lintuja en huomannut, jostain syystä myöskin rastimerkki, tosin sinne ei saa nousta maihin vasta rauhoitusaikana 1.4.-heinäkuun puolessa välissä, en tiedä mikä syynä.

Tuossa lienee kieltokyltti toisin päin.

Että näin.

Kattilajärvi-Vääräjärvellä lokakuussa 2022.

Vääräjärven itärannan kallion päältä näkee niemen keskellä.

Kävin syksyllä 2022 Vääräjärven ympärikierrolla, koillislahden leirintä ja nuotiopaikalla oli porukkaa vähän alle kymmenen henkilöä. Tämä on aivan upea paikka, ei niin paljon urpåja kuin länsipuolella Nuuksion kansallispuistoa tai väkeä muutenkin vähemmän. Ja mitkä mäkikiipeämiset ja maisemat! Lähdin Meerlammentien alkupäästä Meerlammen siirtolohkareelle, siitä kävelin Valkialammen reitti 2000:tta länsirannalle ja siitä kangasta Kattilajärven länsirantaa ja sen pohjoisrannalle, jossa oli kaunis kallioinen matala ranta ja kaislikkoa, vesi melko kirkasta, aurinko paisto tasaisella rantakalliolle etelästä, täältä etenin kahden järven väliselle kapealle kankaalle, ja siitä jatkoin Vääräjärven korkeaa itärantaa pitkin leirintäpaikalle, jossa oli 5-7 ihmistä. Leiripaikan nähtyäni lähdin Vääräjärven pysäköintipaikalle, siitä pohjoispuolista mökkitietä Urjan länsipuoelle, jossa on puron ylitse kaksi polkusiltaa, Urjasaaren itäreunaa pitkin tulin Kolmoislammin länsirantaa pitkin Meerlammentietä Nuuksiontien bussipysäkille. Harmi etten jäänyt yöksi tai kalastamaan tms..

Viutuix meni talvivaellus, ulkoilu ja hiihtämiskuviot.....

Tänäkin talvena olisi ollut varsin otollista vaeltaa erätuvalta toiselle suksilla suoaukeita taittaen kompassin ja kartan avulla kansallisromanttisessa maisemassa ja ottaa vettä sulamattomasta ojasta tauolla, ynnä muuta. Kun en ole koskaan harrastanut talvivaellusta yhtä laavukeikkaa ja päiväretkiä lukuun ottamatta, enkä kuulu enää Helsingin laatuun ,Helsingin seudun lapinkävijöihin, partioonkaan jotenka mitään turvallista porukkaa ei minulla ole käytössä. Nykyinen Ranskan armeijan teltta on kesä, syyskauteen tehty, makuupussi väittää olevansa neljän vuoden ajan pussi mutta siinä oli viileä olla -2 Celsiuksesssa Kevon kanjonin pohjalla. Pakkashaalareita, pakkashousuja, metsäsuksia, ahkiota, sauvoja, lumikenkiä en omista enkä ole eskimo. Joten talvivaellukset jään toteuttamatta nyt ja tulevina talvina, ellen lähde jonkin ryhmän mukana.

Kävin vain kävelemässä Espoossa esimerkiksi kuntoradalla pakkasella alle kolme kilometriä.

Kevon kanjonin luonnonpuiston omatoiminen vaellus 10.9.-14.9.2023

Kävin Kevolla itseni ja rinkan kanssa. Tämä kanjonin vaeltaminen oli eräänlainen tavoite kaukaisesta lapsuudesta, sillä varhaisteini-ikäisenä näin Puijonlaaksossa mummoni luona eräässä 1950-1980-luvun kirjassa värillisen kuvan kanjonista ja lupasin itselleni joku päivä käydä paikan päällä ihailemassa Kevon kanjonia. Kirja saattoi olla ukinkin. Mainittakoon että mummoni oli maantiedon lehtori ja tätini omien tätiensä kanssa lapinkävijä Haltilla, Saariselällä, Sokostissa vuosina 1967-1978, työskenneltyään mm. Sodankylän terveysasemalla sairaanhoitajana tms. Tämä vaellus oli samalla ensimmäinen Lapin omatoiminen, yksinäinen vaellus. 1998 olin Espoon nuorisotoimen vaelluksella Kilpisjärvellä ja Tromssassa, sitä ennen kävin Isäni kanssa Sallassa, Pyhätunturissa, Saanalla, Tromssassa, Karesuvannossa, Kautokeinossa, Karigasniemellä, Inarissa automatkailulla ja laskettelukeskuksien tunturien päällä hiihtohissillä tai kiiveten louhikkoa, tms.

Vaellusreitti menee ensin Sulaojalta harjannetta pitkin Ruktajavrelle, sieltä loivaa tunturimaasto pitkin laaksosta Geavvokasladdotin taukopaikalla ja rannalle, sieltä loivan kanjonin alkua Suohpášájan sivukosken taukopaikalle, täällä on kota ja  uudenlainen wc kuten Ruktajavrellakin. Suohpášájalta on noin 800 metriä näköalapaikalle (katso kuva.) Näköalapaikalta kanjonin läntistä puolta ennen Roajjasjavrin taukopaikkaa, reitti laskeutuu sinne kanjonin pohjan joenvarren rantamaalle, siellä pienen kukkalan kaakkoispuolelle, tämän jälkeen se nousee taas kanjonin läntiselle yläreunalle ja laskeutuu sieltä taas Njaggaleapmin tautopaikalle, siitä se jatkuu jyrkänteistä läntistä joen alareunaa pitkin Beahcelavojavrritin taukopaikalle, sieltä se jatkuu kanjonin mäntykankaista rantamaata pitkin noin 800 metriä, kunnes nousee toiselle, itäiselle puolelle kanjonia, ylängölle josta se kahden taukopaikan ohi jatkuu aina poroaidan portin ja luonnonpuiston rajan ohi Kenesjärven pysäköinti ja taukopaikoille. Tarkoittamilleni taukopaikoilta löytyy nuotiokehä, telttapohjavarastot, puuceet (kanjonin pohjalla on vahemman malliset mitä Suohpasajalla ja Ruktajavrella.) ja halkovarastot, opaskyltit, Njaggaleapmissa on laituri. Monenlaisia pitkiä kaiteellisia ja liukkaita portaikoita on kanjoniin ja laaksoon laskeutumisen ja nousemisten yhteydessä. Neljä vedenylityspaikkaa vaijerissa roikkuvilla slingeillä on Fiellujohkan ylityksen jälkeen aina Beahcelavojavrritin kynnykselle asti. Sivusta jyrkänteiltä, rinteiltä, paljakoilta virtaa järviin Fiellun lisäksi monet muut kosket ja purot molemmilta puolilta kanjonia, joilla vesi on kyseisissä virtauksissa juomakelpoista, ellei nyt joku kuollut eläin, tai ihminen, ole kaatunut yläjuoksulle.

Valitettavasti leirintäpaikoilta, paljakoilta, järvistä, kanjonin muista paikoista minulla ei ole kuvia juuri tuon Nokia 130 kuvamuisti lisämuistikortin kuvamuistin 20:een kuvan maksimirajoitteen takia ja lisäksi sorruin selfienarsismiin, eli otin viisi kuvaa vain itsestä kuuluisalla Kevon näköalapaikalla rotkon reunalla.

                                              

Kevon kanjonin näköalapaikalta pohjoiseen päin kuvattuna, vasemmalta.

Kevon kanjonin näköalapaikalta pohjoiseen päin kuvattuna, oikealta

Kevon kanjonin näköalapaikalta pohjoiseen päin kuvattuna, keskeltä.

.

Vähän edempää, alle sata metriä edellisestä pohjoiseen kuvauspikasta, kanjonin kallion pahtaa kuvasin.

Tunturipuroja oli molemmin puolin kanjonia, niitä laski ympäröiviltä mäiltä, soilta. Tämä on näköalapaikalta oikealla.

Selfie1 @ Kevon näköalatasanne.

Selfie2 @ Kevon näköalatasanne.

Fiellujohkan noin 25 metriä korkea putous. Sen alla on mahdollisuus mennä kylpemään kuten vesipuisto Serenassa, en vaan halunnut pilata muitten juomavettä. Muutamia muitakin kohisevia putouksia on kanjonin molemmin puolin. Kammi (jossa vieraskirja), puucee, telttapohjalliset ja varasto työkaluineen kuului Fiellujohkan leiripaikan varustukseen.

Selfie @ poroaidan portti vaellusreitin pohjoispäässä.

Pohjoispäässä Kenesjärvellä perillä.

Kävelin reitin aika haipakkaa lävitse, yksin juttelematta kenenkään kanssa mitään. Kertaakaan en kävellyt otsalampun avulla, edes hämärässä, silmä kun oli ehtinyt silloinkin tottua. Reitti oli kuluneempi kuin sen ulkopuolinen maasto mutta täynnä rikkonaista, kumpuilevaa kivikkoa, tunturin tai paljakka-aukean päällä ja kanjonissa oli joitain kivi-vapaampia polkuja, eli reittiä ei pysty laahustamalla, jalkoja nostamatta kävellä. En pysähdellyt ylähäällä paljakka-alueella 15 minuuttia pidempään. Alunperin ajattelin selviytyvän kahdella tai kolmella yöpymisellä ja etenisin kuten Etelä-Suomen kangasmaiden tasaisilla poluilla noin 20 km päivätaipaleita.

Eli kuljin näin:

• Sulaoja-Ruktajavri: 12 km
• Ruktajavri-Suohpasájá 11,5 km
• Suohpasájá-(välissä tuo kuvan näköalapaikka, jossa ihailin ja kuvasin ja Fiellujohka jossa kirjoitin vieraskirjaan ja huilasin) Roajásjávri 15,9 km
• Roajásjávri-(välissä Njaggaleapmi, jossa vaan huilasin) Beahcelavojavrrit 15,3 km
• Beahcelavojavrrit -Kenesjärvi 8 km

Eli kuljin yhteensä 62,7 km.

Ruktajavrilla yritin yöpyä makuualusta autiotuvan laverilla, muualla oli teltassa, Roajasjavrilla kokeilin teltan puista alustaa. Totean että erialaisilla alustoilla nukkuminen on enemmän tai vähemmän tuskaista, telttapaikka pusikossa on parempi.

Kartta, jota käytin oli vuodelta 2015 ja ostin HALTIA luontokeskuksen aulasta, Espoon Nuuksion Solvallasta syksyllä 2022. Siinä oli merkittynä kaksi taukopaikkaa, joita ei löytynyt paikan päältä, toinen oli ja Njaggaleapmin pohjoispuolinen leirintäalueennen Beachelavojavrritia, jossa olisi pitänyt olla kammi, no kammin rauniot löytyi ja aukea. Toinen Fjiellujohkan pohjoispuolen vieressä, näitä ei löydy enää retkikartta.fi-sivustoltakaan. Viimeisimmän tiedon mukaan myös muita taukopaikkoja ollaan sulkemassa. Ruktajavrella ja Suohpasájássa oli uudenlainen vessarakennus. Suohpasájássa on ovellinen kota jonka ovi oli rikki tuolloin kun kävin mutta sitä korjataan ehkä.

Otin vähemmän ruokaa ja vaatetta mukaan mitä olisi pitänyt olla, lähdin siis kiireessä ja vähän ajattelematta ravinnon määrää. Vaelluspäivinä, eli matkalla vaellukselle bussissa ja Kevon yöpymispaikoilla söin seuraavasti: 

• Kaksi Jalostajan perinteistä normaalikokoista hernekeittopurkkiannosta, 2x435g.
• Yksi Leaderin Mashed Potatoes and Beacon retkiruoka-annos, 140g, ostin tämä XXL:stä.
• Kaksi Myllärin Gluteenitonta Omena-Kaneli-puuropussia, 2x40g
• Yksi Elovena Annospikapuuro Mansikka-Mustikka, 40g
• Kolme Blå Band Lämmin kuppi suurustettu kana, 3x20g
• Yksi Coffee Brewer kahvipussi, XXL:stä, 20 g
• Lisäksi söin kaksi pussillista Lapin mustikka ja lakka marmeladikarkkeja vaelluksen ensi päivänä, 2x100g
• Söin ennen vaellusta kolme sämpylää, joista kaksi oli vaaleita ja yksi ruissämpylä munalla.
• Pari teepussia.

Varalle jäi vielä kaksi Elovenan samaisia puuropusseja, teetä alle kymmenen pussia ja yksi Blå Band TexMex Pasta-annos.

Eli olisin vielä yhden päivän ainakin voinut kiikkua erämaassa paljakalla, jos vain puucee ja vettä löytyy ja ei mielellään sada ja tuule, tällainen olikin 2,5 km ennen Kenesjärveä, johon eräs naisvaeltaja jäi, hän ei maksanut itseään "kipeäksi" leirintäalueen käytöstä ja Annukan Grillillä syöpöttelystä. Tosin minulla ei ollut mitään tietoa bussiaikatauluista ja tästä sainkin Utsjoen keskustan palveluissa tiedon. Silti jäi tunne että hoppulin liikaa. Olisi pitänyt nauttia........

 

Vedensäilöntä käsittivät seuraavat säiliöt:

• Yksi noin 0,65 litran SA-int juomapullo, se vanhempi pyöreämpi ja pienempi malli.
• Yksi 0,75 litran SA-int juomapullo, uudempi malli.
• Yksi 0,85 litran SA-int juomapullo, uudempi malli, isompi.
• Yksi 0,99 litran SIGG Traveller (Made in Switzerland) vesipullo, Varustelekasta.

Eli yhteensä 3,24 litran veden säilömisen mahdollisuus. En vaan jaksanut täydentää kaikkia pulloja laiskuuttani tunturipuroilla, koska oletin törmääväni (siis oletin) aina vaan uudelleen. Näin onneksi kävikin. Toista olisi ollut, jos ei olisi. Reissun alussa täytin kaikki pullot Sulaojalla, ojalla, joka ei sula koskaan.

 

Rinkkana oli Savotta 906 joku uudempi versio, tuotelapun mukaan 4/99 erän rinkka, eli 24 vuotta sitten tehty. Ostin käytettynä.

 

Makuupussina oli RAB Ascent 900 neljän vuoden ajan untuvamakuupussi, jossa on äärirajana -18 celsiusastetta. No siinä oli vähän viileä alkuillasta Nuuksionkin reissulla, mutta kyllä siinä hyvin nukkui, vetoketju oli vasemmalla puolella, mikä häiritsi, kun olin tottunut Puolustusvoimien käyttämään kuitutäytteiseen painavampaan TENA LA80 kipinäsuojattuun makuupussiin, jossa on keskellä vahva vetoketju, joka oli helpompi avata pussin sisäpuolelta, ostin Sellon Partioaitasta tämän RAB makuupussin sen keveyden ja untuvatäytteen takia.

 

Makuualustana minulla oli joulukuun puolivälissä 1998 Äitini TENA-makuupussin kanssa ostama TUNTURISUSI makuualusta, noin 15 mm paksu ja sopii siis talvikäyttöön, on saanut ajan saatossa naarmuja oksista kulkiessa rinkan päällä ja puukoniskun, ym. mutta on edelleen yhtenä kappaleena. Äitini osti nämä minulle Kampin Partioaitasta ennen ensimmäistä pakkaskeliyöpymistäni erään porukan mukana Jänisniemen laavulla Velskolan Pitkäjärven rannalla, Espoossa, joulukuussa 1998.

 

Retkikeittimenä toimi 27-1 Trangia, eli se pienempi ja sen perusmalli, sain tämänkin Joululahjana 2007 Isältä toivomatta etukäteen yksityiskohtaisia ominaissuksia. Noo, kokonsa puolesta riittää tällaiselle keskipitkälle pieniruokaiselle henkilölle, jos ei tee ruokaa varastoon tai lämmitä pesuvettä isoja määriä, tms.

 

Telttana minulla oli heinäkuussa 2018 Varustelekan Konalan edellisestä myymälästä ostamani Ranskan armeijan F2, kahden ranskalaisen taistelijan, reissumiehen tai varovaisesti olettamalla telttailevan matkahenkilön teltta. Samainen teltta on leiriytyessäni aikaisemmin eräällä leirintäalueella tasaisella maalla päästänyt vettä pohjasta kaatosateella viereisestä hyttysverkollisesta tuuletusaukosta läpi. No tosin ei Kevossa kaatosateella Suohpasájássa ollut ongelmia, vaikka katto oli kosteana koko ajan. Myös tuuli suhisee ilmanottoaukoista katonharjasta mutta mitä sille voi. Pahin ongelma teltassa on se, ettei teltassa pysty nousta istumaan selkä suorana, saan itseni rinkan kanssa sisään mutta makuupaikka pitää sijoittaa keskelle telttaa, jotta roikkuva kattokangas ole liian ahdistavan lähellä kuten reunapaikassa. Pystyttämiseen tarvitsee 10 kiilaa vähintään, paremman ryhdin saa 12 kiilalla, niin ei roiku keskeltä. Joudun todennäköisesti hankkimaan jännekaarellinen yhden hengen teltan, joten siis siitä seuraava varustehankinta.

 

Vaatepuolella oli mikrosäädön verran parantamisen varaa, ajatuksena oli aikaisempien vaellusten opetuksena pitää rinkka kepeänä pitämällä vaatepuolta vähäisimpänä ja vain elintärkeät varusteet, vesi, ruoka ja majoitusvälineet mukana, syksyiseen Itä- ja Etelä-Suomeen, siis ei sateiseen Pohjois-Lappiin.

Tässä vaatetukseni Kevon vaelluksella:

• Yksi ohut puuvillainen T-paita Tokmannista.
• Yksi Ruotsin intin Poolopaita, Joululahja Isältä.
• Yksi ohut hiihtotakki, ostin housujen kanssa Myyrmannin Tokmannista, v. 2004, mallia CatManDoo, tämä oli kevyt pitää päällä liikkuessa!
• M05 RES Varustelekasta Särmä maastohousut
• Shortsit uimista varten (en käyttänyt, en tosin uinutkaan valitettavasti.)
• Kahdet pienet alushousut, kolmannet oli yllä lähtiessäni, joista kahdet olivat puuvillaa ja yksi keinokuitua 
• Yhdet pitkät alushousut (käytin viimeiselle leirillä ja makuupussissa housujen kanssa, kun oli vähintään 0-keli ulkona)
• Kolmet sukat, joista yhdet ohuet villaiset Partioaitasta v. 2011 ja kahdet Lidlistä v. 2023 ostetut paksut CAT-merkkiset työmaasukat tms.
• Yksi K-raudasta ostettu kypärän alla pidettävä ohut pitkä puuvillapipo.
• Kangasvyö kapea malli, lienee Fjällräven tai sen kopio, Isältä saatu.
• Jalkineina oli Jalas 3322 Fantom Drylock, eivät pettäneet, mitä nyt kastuivat puroissa, kosteikoissa ja märästä sukasta sisällä.
• Crocsit jostain peruskaupasta, kahlaamoiden ylittämiseen, varajalkineina, leirielämään, vedenhakuun vedenrajasta kosteasta rantamaasta ja rantavedestä.
• Sadeviitta mallia Länsi-Saksan armeija kylmän sodan ajalta Varustelekasta, tämän saa viritettyä myös kulmarenkaista liepeeksi, sen reunoissa on metallilenkit. Huono varuste sikäli vaan kun housut kastui ja sadalahkeita tai- housuja ei ollut mukana, tästäkin uusi varustehankinta siis.
• Ohuet kumiset työkäsineet Isältä saatu Korona-aikaan. Käytin näitä lyhyen aikaan, avuksi ehkä kaiteesta pidettäessä niin ei tule tikkuja käsiin, ei tosin tullut ilmankaan.
• Paksut huomioväriset vuorelliset pakkaskelin työhanskat, Isältä nämäkin Joululahjana. Käytin kun ilta alkoi viiletä, mutta riisuin ne pian.
• Lisäksi mainitsen, että mukana oli suojalasit työkäyttöön K-Raudasta, näillä olisin voinut suunnistajan tapaan voinut silmiä sulkematta sukeltaa kosketusetäisyydeltä kuusikkoon tai muuhun silmiä pistelevään. No, tunturissa männyt olivat etäällä toisistaan kuten vaivaiskoivut ja muu kasvillisuus, joten en käyttänyt kertaakaan.
• Lisäksi Erätukusta ostamani mainio kokoon omaan pussiinsa taittuva hyttyshattu. (Hyttysiä tai mäkäräisiä ei ollut, joku kärpäsen näköinen, leiritoverit vihjasivat palopistiäisistä, en ehtinyt katsoa ja tunnistaa. En käyttänyt hyttyshattuakaan.)

Vaatepuolta olisi voinut täydentää toisella vetoketjullisella poololla ja villapaidalla tai fleecetakilla, sadelahkeilla, yksillä pitkillä ja yksillä lyhyillä alushousuilla ja vuorellisilla nahkahansikkailla ja pois olisi voinut jättää uimahousut, t-paidan ja muut hansikkaat.

Mukana oli myös työkaluja:

• Yksi Taiter Oy:n valmistama ja sieltä tilaamani Hukari, vesurin sisko, väkipuukko.
• Monitoimityökalu jossa mm. pihdit, nämä ovat tärkeät rinkan selkäpuoliskon säätömuttereiden tähden. (Puukkoa ei ollut mukana kun oli nuo.)

Muuta elintärkeää mukana:

• Tulentekovälineistä oli erillään tulukset, isot Sampo-tulitikut minigrip-pussissa ja yhdet pienet Trangian sisällä muovipussissa.
• Ompeluvälineet, en tosin ole koskaan reissun päällä korjannut mitään.
• Kompassi mallia A-10 Suunto
• Savotan pienin kovennettu karttalaukku 3, sopii kirjoitusalustaksi mahtavasti!
• Partionarua (Paracord 10 m Varustelekasta) pätkissä, näistä saa vaikka kadonneen kiristysremmin tilalle uuden ja pyykkinarun tai katkenneen telttanarun tilalle uuden. 
• Fondue Hyvä Tuli-polttoainetta, 5 dl, loppui reissun päällä, no Trangiassa voi tehdä risutulet.
• Toimistovälineitä kuten paperia ja kynää, luontohavaintoja. bussiaikatauluja ja aukioloaikoja, puhelinnumeroita ja päiväkirjaa varten.
• Pieni muovinen suurennuslasi karttaa varten.

Varsin mahtavaa oli huomata auttavainen vaellustoveruus kuten se että Ruktajavrella sain autiotuvassa tietoa säästä etukäteen toisen älypuhelimesta ja erään kahden helsinkiläisen nuoren miehen järjestämä nuotiotuli jo ennen kuin saavuin heidän luokseen Roajjasjavrelle ja Beahcelavojavrritille leiriin. Ruktajávrilla oli tulet puolikodassa nelihenkisen uusmaalaisen naisporukan ansiosta (Helsingistä, Keravalta ja Lohjalta), ja Suohpášájassa oli ovellisessa (ovi oli saranoista rikki) kodassa tuli valmiina erään Guiville vaeltavan samassa bussissa tulleen helsinkiläismiehen ansiosta. Kiitokset tästä kaikille asianomistajille. Erilaista keskustelua oli luontohavainnosta kuten Merikotkasta, poroista ja telttakankaan ja rinkkakankaan läpi tiensä ruokiin poraavista tunturisopuleista tuli tietoa (Jotain rapinaa kuulin teltan oven luona pimeällä joltain päästäisen-hiiren korkuiselta eläimeltä minäkin.), tämän takia pari helsinkiläistä ripustivat ruoat puuhun yöksi. Myös kahlaamoiden vedenkorkeudesta oli juttua että se olisi jossain edessä noin 80 cm, taisi olla liioittelua oli noin 60 cm useammin, toki jos koukkasi jostain ihan muulta niin sitten kai, virtausta oli mutta ei todella vaarallista, riippuu tasapainosta.

Reissun päätteeksi otin Kenesjärveltä ystävälliseltä ja pakallistuntemusta omaavalta eläkeläispariskunnalta kyydin Utsjoen keskustan pohjoispäähän, he tiesivät kertoa Utsjoen kirkkotupien tarinan, tätä en valitettavasti kerennyt katsoa kiireisen lähtöni takia seuraavana päivänä. Utsjoelle saavuttuani menin Annukan Grilliin, täällä minut lämmitti uskomaton palvelualttius, soittivat minun puolesta viereiselle leirintäalueelle varauksestani ja katsoivat bussiyhteyden Ivaloon. Kiitos kaikesta Annukan Grilli! Myöskin Lapinkylän Camping-leirintäalueen mies respassa oli palvelualtis ihminen.

Aamulla bussi lähti Utsjoen vanhan kylätalon, Giisán luota jossa oli oma kahvila, todellinen harmi etten täälläkään ehtinyt vierailla. Perkele.

No tokihan piti käydä Norjaa ihmettelemässä ja Tullin sedälle juttelemassa Utsjoen historiasta, rajavalvonnasta. Norjan puolella ei ollut henkilökuntaa, eikä ihmisiä muutenkaan, vain joitain rakennuksia, kenties rajavartiolaitoksen tai tullin entisiä parakkeja itäpuolella ja länsipuolella rekkaparkki vessakoppeineen ja grillikatoksineen. Näkökään valvontakamera korvaa suomalaisen ja norjalaisen rajavartijan tuolla, 2001 Shengeniin liittymisen jälkeen EU:n sisärajoilla ei ole paljoa ollutkaan rajavalvontaa, ainoastaan vain valtiovierailuiden aikana ja korona-aikana, jolloin Utsjoellakin oli 2+2 rajavartijaa, kahdessa työvuorossa.

Reissun jälkeen alkoi varsinainen bussihelvetti kohti pääkaupunkiseutua, ensin Utsjoki-Ivalo-osuus pikkubussissa, sitten Eskelisen linjalla Ivalon matkahuollosta Rovaniemelle, sitten Rovaniemellä ajattelin säästää ja jättää rauhallisen, kalliimman junakyydin välistä ja menin Onnibussilla 20:00-07:00 Kamppiin, Onnibussi pitäisi lakkauttaa lopullisesti, sillä niin epämukavan ahtaita, epäpehmeitä penkkien osalta ne on käyttää. Kaipaan vanhoja linja-autoja mukavine kuljettajineen 1990-luvulle nuoruuteeni!

Olisi pitänyt ottaa yöhytti junasta, juna on paljon mukavampi tilavuuden ja ravintolapalveluiden kera. Paluumatka pilasi reissuni ja olisi pitänyt jäädä hengaamaan Utsjoelle päivän verran pidempään, niin olisi nähtävyydet kuten Giisá ja Kirkkotuvat koettu.

Kevolle ja takaisin pääkaupunkiseudulle bussilla, junalla ja taksilla meni noin 460 euroa rahaa, mutta joskus on toimittava kerran-elämässä-periaatteella.

Norjan puolella selkä Suomeen päin.

Norjan puolella pohjoiseen päin kuvattuna.

Norjan ja Suomen välinen Saamensilta, avattu 1993, Norjasta Suomeen päin etelään kuvattuna.